Jani Anttonen

Etukäteen varmaan jo tulisi varoittaa, että monien mielestä tästä eteenpäin kirjoittamani teksti vaikuttaa vain yksinäisen nörtin ruikutukselta, tekstiltä ihmiseltä, joka ei osaa sopeutua yhteiskunnan normaaleiksi katsomiin ajanviettotapoihin. Tämä blogimerkintä on kirjoitettu stereotypifioiden lyhentäeeksi sen pituutta. Romaani on sopimaton formaatti blogiin.

Lapsena pyörit todennäköisesti pihalla kavereittesi kanssa. Jos oltiin sisällä, pelattiin pleikkaria tai lautapelejä, katseltiin televisiota tai leikittiin leluilla, joko yksin tai porukalla. Kun menit kouluun, laajeni kaveripiiri tuodessaan uusia persoonia joukkoon mukaan, joiden temperamenttien kanssa tuli pärjätä ja muokata itseään sopivammaksi ryhmään. Aika tuntui kuluvan nopeammin. Oli iltojesi tekemisenä joku harrastus tai ei, rupesi ryhmä tai valmentaja kieltämään tapoja joilla voit viettää aikaa. Yläasteella ajanvietto useimmilla lähinnä keskittyi mopoiluun, sekoiluun ja päättömään maleksimiseen yleisissä tiloissa. Kun sitten täytit 18, alkoi viimeistään mopo karata käsistä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Viinan piru astui mukaan kuvioihin ja ajanviettotavat tylsistyivät ja taantuivat vain siihen yhteen, perisuomalaiseen kännäämiseen. Mihin katosi omaperäisyys ja mielikuvitus?

Jos ikäisistäsi poikkeat, olit sitten vauva, jonne, nuori, vanha tai kuollut, olet outo.