Jani Anttonen

“RIP maksa, goodbye aivosolut, edessä viskiä ja kylmä olut…” - Näin räbäyttelee nuorten suosikki Petri Nygård kappaleessaan Selvä Päivä. Nykyhetken suosituin suomalainen juomalaulu, nuorten aikuisten illanviettoanthem raikuu radioaalloilla ja bussin penkillä älypuhelimen kaiuttimista. Valitettavasti älypuhelimeen on tarttunut pieni käsi. Hädin tuskin aidan yli näkevät silmät ihailevat uutta esikuvaa. Yläkouluikäisten, jopa alakouluikäisten juhlat ovat muuttumassa harmittomista tapaamisista ja tutustumisista aikuisten maailmaan sekaviksi isojen poikien ja tyttöjen matkimisleikeiksi.

Aiemmin tällaisista holtittomista artisteista tehtiin huono esimerkki; huono esikuva, jota ei kannata ottaa tosissaan. Nykymallin mukaisesti eivät aikuisetkaan enää välitä liiemmin lastensa saamasta päihdekasvatuksesta, vaan taantuvat valtavirtamedian ja ryhmäpaineen alla lastensa tavoin juhlimaan ja nauttimaan elämästä mallin - “ilman hauskaakin voi olla viinaa” mukaisesti. Samalla kuin Seiskassa olevalle Johanna Tukiaisesta kertovalle lööpille voivotellaan, pauhaa kirosanat sekä nautintoaineet televisiosta. Nuoriso nauraa Jonneille, vaikka omassa käyttäytymisessä on huomattavissa samoja piirteitä. Ennen ylioppilaskirjoituksia pitää nollata pää sen tiedolla täyttämisen sijaan. Tyhmyydestä on vihdoin tullut hyväksyttävää.

Älykkyyteen kannustamaton, alkoholismiin painostava yhteiskunta on pahasta. Lapsille pitää asettaa rajoja, eikä antaa periksi ja ostaa olutta “koska kaveritkin tekee niin”. Huonojen esimerkkien vallitessa fiksut yksilöt syrjäytyvät, koska he eivät käyttäydy kuin muut, ja kansakuntamme potentiaali synnyttää uusia menestystarinoita heikkenee. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.