Jani Anttonen

Kävin päivällä kahden presidenttiehdokkaan vaalitapahtumassa Turussa, Timo Soinin pitäessä puhetta VPK-talolla ja Pekka Haaviston puolen tunnin odotuksen jälkeen Skanssin kauppakeskuksessa.

Haaviston kannattajana odotin innolla päästä keskustelemaan asioista naamakkain lempiehdokkaani kanssa, ja vahvistaa näin mielipidettäni ääneni saajasta.

Ensimmäisenä vuorossa oli lehdistön ihannetyttö, Timo Soini. Tila oli valittu harkiten, ja äänentoisto ja kahvitus unohtamatta hieman huvittavaakin vaalikrääsää oli kunnossa. Yleisö oli sen näköistä kun pitääkin: Maukka perusjätkät veti nisua nassuun kansallishenkisissä tunnelmissa. Polkan soitua oli aika lähteä salin puolelle, jossa Kike Elomaa esitteli ehdokkaan aplodien saatellessa herran lavalle. Jo vaaliesitteissä ja -lehdissäkin mainitut arvot ja parannusehdotukset kaikuivat lähes täydelle salille. Abortti- ja homoavioliittokannoista puhuminenkin jäi onneksi vähemmälle puheenjohtajan ollessa selvä, ilman median turhaa ja naurettavaa puuttumista henkilökohtaisiin arvokysymyksiin. (Ulkopoliittinen johtaja harvemmin päättää moisista asioista…) Paljon esillä ollut asioiden yksinkertaistaminenkin tai äänestäjiensä aliarviointi oli puheesta kaukana, ja asioista puhuttiin niiden omilla nimillä, esittäen oma ammattitaito ja oppineisuus valtiotieteiden saralla. Talousasiat olivat esillä kriisin ollessa käsillä, mutta jumittumatta vakaviin asioihin heitti Timppa parit taputukseen ja hörähdyksiinkin johtaneet vitsit ilmoille. Soini oli samanaikaisesti ihmisenläheinen ja selvä johtaja, puhuen niistä asioista jotka Suomea ja lähiympäristöä merkitsevät, puhumatta itsestään tai asioista johon hän ei voisi teoillaan presidenttinä vaikuttaa sen enempää mitä on tarve.

Tilaisuus oli ohi, ja mielessä lähinnä pyöri kysymys tiesivätkö VPK-talolla olleet todennäköiset äänestäjät mitä asioita Soini oikeasti ajaisi presidenttinä; tuntevatko äänestäjät tämän henkilön arvomaailmaa, vai ovatko he vain sulkeneet itsensä perussuomalaisen suvaitsemattomuuden ja sulkeutuneisuuden kuplaan, jonka asialla Timo Soini ei ole osoittanut olevansa? Ajokki käyntiin ja nokka kohti Skanssia.

Eva Biaudetin jälkeen Skanssin keskustorille oli luvan saapua pressagalluppien viimeaikainen suosikki. Biaudetin vaalilehtien esitellessä lähinnä “kivoja tyyppejä” jotka äänestävät Biaudetia, meni viimeinenkin usko tähän ehdokkaaseen jota ei luulisi muutenkaan kuin bättre folkin äänestävän teesien liikkuessa niinkin neutraaleilla pöppöpuhelinjoilla kuin suvaitsevaisuudessa. Kauppareissusta kiirehtiessä takaisin tapahtumapaikalle tuli huomattua kiireen olleen turhaa. Haavistolippuja pystytettiin ja brosyyrejä pistettiin pöydälle vasta parin vaaliavustajan ollessa paikalla ilmoitetulla alkamishetkellä 15.00. Mielessä kävi: Onkohan Haavisto saapumassa paikalle lainkaan?

Vihreäliiviset saapuivat paikalle kuin täit tervassa, ja jo kannattajienkin ilmestyessä paikalle, juttelivat kampanjoijat vain keskenään, ottamatta yleisöön mitään kontaktia koko puolen tunnin odotuksen aikana, toisin kuin Biaudetin tukiryhmä. Altavastaajien pitää ilmeisesti yrittää kovempaa kun tilanne on mitä on, siitä pisteet heille.

Huhujen liikkuessa sisäänpäinkääntyneiden kampanjaheebojen suputuksessa toisilleen tuli kuultua että Haavisto is in da haus. Vihdoin! Pekka käveli paikalle, ja tilaisuus pääsi oikeutetusti alkuun. Hän mainitsi aluksi mikkiin, että heitä on kielletty käyttämästä mikkiä tilaisuuden aikana, joten käsky kävi yleisön siirtyä lähemmäksi nuotiohippeilyhengessä kuulemaan ja keskustelemaan ehdokkaan kanssa. Valitettavasti keskustelu poikkesi heti raiteiltaan. Haavisto aloitti kertomalla kampanjastaan ja miten hän oli hassusti sopinut herra Hakkaraisen kanssa, että se on ihan hyvä jätkä vaikkei tykkääkkään neekereistä. Voi kuinka söpöä. Matkan varrella oltiin myös tehty vaalityötä tosi ihmisläheisesti ja söpösti maatilalla jossain pohjoisen lakeuksilla istuen äänestäjäehdokkaan sohvalla. Alkupuhe oli hymymagneetti, ja maailmanparantajat ympäristöjärjestölaukkuiset rauhanihmiset oltiin jo voitettu puolelle.

Jopa pitkästyttävänkin ja päämäärättömän lähtölaukaisun jälkeen oli luvassa kysymysten aika. Ei-paljon-paskaakaan presidentin vallan alle kuuluvien aiheiden, kuten nuorten syrjäytymisen ja suvaitsevuuden aika oli ohitse. Toivottavasti. Tulipa tuossa hassuttelumielessä heitettyä vihreiden presidenttiehdokkaalle hyvin kiperä kysymys energiapolitiikasta: “Kun te tuossa mainitsitte tuulivoiman tarpeesta, niin mikä on kantanne ydinvoimaan sen ollessa kuitenkin vihrein energiamuoto suhteutettuna taloudelliseen kannattavuuteen ja saaste/energiasuhteeseen?” Puheeksi tuli Haaviston kanssa tuulivoiman markkinoinnin vaikeus; miten saadaan kaadettua esteet uusiutuvan energian käyttöönottamisen suhteen? Mainitsin herra Haavistolle dilemman keskimmäisen ongelman, rahan. Tähän hän vastasi hyvin ympäripyöreästi vältellen mitään ratkaisua (Ei suora lainaus, kestäkää ja tajutkaa sarkasmini): “Tässä on nuorten ongelma, että ajatellaan kaiken pyörivän vain rahan ympärillä. Tuossa jossain Muumimaailmassa kysyttiin galluppia jokin aika sitten söpösti että miettikää hetken aikaa mielessänne, mikä teille elämässänne on kaikkein tärkeintä. Kukaan ei vastannut: Raha.” Vihreät olennot närkästyivät epävihreydestäni, ja alkoi pienimuotoinen pillitys siitä miten ollaan niin ydinvoimavastaisia ja yhteisöllisiä. “Kyllä kai sinä Pekka olet kuitenkin ydinvoimaa vastaan? :(”, kuuluikin yksi kysymys mielensäpahoittajabileissä.

Ympäripyöreyden sinfonia jatkui. Suvaitsevaisuus kävi taas puhujan suulla, ja parin kysymyksen jälkeen sain taas kysyttävää. Tämä kysymys päättäisi suhtautumiseni Haavistoon, ja lopulta päättäisi, äänestänkö häntä hänen kuitenkin ollessa mielestäni hyvä tyyppi. Tässä hetkisen rikkinäisessä puhelimessa pyörineitä lainauksia, asiasisällön kuitenkin pysyessä samana:

“Presidentti Halosen on ollut aika näkymätön, ja hänen tehtäviinkin on näköjään kuulunut vain uudenvuodenpuheen pito, ja that’s it. Miten te aiotte näkyä politiikassa, ja varsinkin ulkopolitiikassa, mitkä ovat niitä asioita, mitä tahdotte parantaa?”

“Mielestäni presidentti Halonen on tehnyt monia asioita oikein, ja olemme olleet esimerkkinä ja edelläkävijöinä maailmalle hänen ollessa ensimmäinen naispresidenttimme. Me suomalaiset voitaisiin olla rauhan sanansaattajia. Rauhanasiat profiloituvat yleensä aivan liikaa yksittäisiin henkilöihin, joten me voitaisiin suomalaisina yhdessä olla rauhan asialla. Sudanissa esimerkiksi bla bla bla…”

Orastava Euroopan ja Suomen talouskriisi painettiin villaisella, ja jatkettiin samalla diibadaaballa kuin ennenkin. Samalla Haavisto kumosi minkäännäköisen auktoriteettinsa alentumalla kansalaisten tasolle, pakenemalla vastuuta ja keskustellen kivoja. Haaviston kanssa on varmaan ihan kiva jutella päivän kuulumisia, mutta ei tuosta miehestä presidentiksi ole. Lisäksi, miksi ihmeessä valtionmiehen pitäisi olla miettimättä raha-asioita, millä ihmeellä Pekka Haavisto luulee että maailma ja meidänkin valtio pyörii?

Kiitos huonolle vaalityölle, olen vieläkin epävarma siitä, ketä äänestän. Kehotan teitä muitakin äänestäjiä, nuoria sekä vanhoja, keskittymään siihen mitä itse tahdotte. Älkää perustako näkemyksiänne gallupeihin tai mitäänsanomattomiin kiltteihin mainosjulisteisiin, vaan keskustelkaa, ottakaa selvää.